Yhteystiedot
Salivuorot 2010-2011
Vapaat salivuorot
Ota yhteyttä
Tiedotearkisto
Kuvagalleria
 Tiedotearkisto

<< Takaisin
(5.10.2009)
B-tytöt avasivat SM-sarjakauden tappiolla Helsingissä
Sarjan ennakkosuosikki Wartti Basket l kaatoi JäNMKY:n suurinumeroisesti 81-39.


Sarja-avaus oli tyrmäävä JäNMKY:n B-tytöille. Lähtökohdat olivat tietenkin mahdollisimman hankalat, sillä vieraspeli sunnuntaiaamuna ei ole koskaan helppo ja WB l kuuluu selkeästi sarjan voittajakandidaatteihin. Valmistautuminen sujui kuitenkin hyvin lukuunottamatta pieniä loukkaantumisongelmia ja JäNMKY pääsi lähtemään otteluun samalla kokoonpanolla, kuin SM-karsintaturnaukseenkin.

Ottelun alku ei ollut paras mahdollinen ja jännitys näkyi Järvenpään tyttöjen otteissa. Ensimmäistä koria odotettiin likimain jakson puoleenväliin saakka, kun vapaaheitotkaan eivät osuneet. Sara Willbergin onnistunut 3-pisteen heitto piristi otteita hetkellisesti mutta WB vei 1. jakson puhtaasti 21-7. Toinen neljännes oli kuin toisinto edelliselle. JäNMKY:n pistesarake pysyi pienenä ja vasta jakson jälkipuoliskolla oma peli saatiin uomiin. Heikkilän sisarusten johdolla vastustaja ajettiin ahtaalle ja koko kentän prässin avulla WB:n joukkue oli hetken ahtaalla. Tauolle mentiin lukemissa 41-17.

Wartti Basket:n vahva ryhmä sisältäen muutamia maajoukkuepelaajia oli odotetun vahva. Heidän liikkuva ja energinen puolustus jatkui läpi ottelun eikä JäNMKY:n tytöt onnistuneet saamaan itseään parhaalle mahdolliselle tasolle pystyäkseen vastaamaan helsinkiläisjoukkueelle.

Tauolla joukkue päätti nostaa päät ylös ja kamppailla pelin voitosta. Otteet saatiin tasoittumaan ja jälkimmäiset jaksot pystyttiin pelaamaan tasaisemmin. WB:n vahvat yksilöt ja joukkuepeli olivat kuitenkin tällä kertaa liikaa JäNMKY:lle eivätkä Elise Kleimolan 16 levypalloakaan auttaneet joukkuetta voittoon. Loppulukemat 81-39 päätettiin unohtaa välittömästi ottelun jälkeen. Ensijännitys ja avausmatsi oli näin ollen historiaa ja päät kääntyivät jo kohti seuraavia koitoksia.

SM-sarjan avauskierros tarjosi myös muilla paikkakunnilla ronskeja lukemia. Jyväskylässä MU kaatoi PuHu:n 55-39. Orimattilassa Jymy murskasi KaPo:n 82-48. WB ll voitti TuRi:n 71-46. Avauskierroksen tiukin ottelu pelattiin Tampereella, missä Pyrintö voitti täpärästi Hongan 75-69.

JäNMKY:n seuraava ottelu on 11.10.2009 klo 16.30 Järvenpään Lukiolla JäNMKY - WB ll.


 
 © 2008 Järvenpään NMKY SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu